Tulevat tapahtumat


Tule mukaan tekniikka -tiimiin!

Hei Ystäväni!

Seurakuntamme tekniikan (äänentoisto, valaistus, esitystekniikka) hoitaminen on vastuullista ja mielenkiintoista. Haluan haastaa sinut ottamaan osaa tähän yhteiseen työhön, sillä me kaikki varmasti haluamme näiden osa-alueiden tukevan parhaalla mahdollisella tavalla seurakunnan päätehtävää eli evankeliumin ilosanoman julistusta. Siis oletpa mies tai nainen, nuori tai iäkkäämpi, tämä on sinulle mahdollisuus laittaa talenttisi käyttöön.

Olet varmaan huomannut, että aina seurakuntamme tilaisuuksissa ei kuitenkaan ole ollut tekniikasta vastaavaa henkilöä paikalla. Tämä kertoo karua kieltään, että vastuunkantajia tekniikan alueella on valitettavasti liian vähän. Toisinaan myös tekniikka ei ole toiminut toivotulla tavalla ja se on voinut häiritä joitain tilaisuuksiin osallistuvia.

Vastauksena tähän olemme suunnittelleet koulutusta, jonka kautta löytäisimme uusia henkilöitä kantamaan vastuuta tekniikasta sekä antamaan lisäopastusta jo mukana oleville. Tulemme yhdessä tekemisen ja kokeilun kautta oppimaan seurakuntamme laitteiden käyttöä sekä saamme jakaa yhteisiä iloisia hetkiä. Koulutuksessa paneudumme kaikkiin alussa mainitsemiini alueisiin eli äänentoistoon, valaistukseen ja esitystekniikkaan.

Jos haluaisit palvella yhdessä toisten mukavien ihmisten kanssa, tule vapikselle lauantaina 3.2 klo 12-15. Jos sinulla on este, etkä tällöin pääse paikalle, niin ilmoita siitä Aku Piiraiselle tai Janne Turpeiselle. Koulutus jatkuu helmikuun ja loppukevään aikana, joten voit tulla mukaan hieman myöhemminkin.


Sinua siunaavin terveisin,
Aku Piirainen ja Janne Turpeinen

ps. Jos sinulla ei ole Jannen tai Akun yhteystietoja, ota yhteyttä "palaute" -sivujen kautta, niin ohjaamme viestisi eteenpäin ko. henkilöille.

Janne Turpeinen
28.01.2007




ELOKUUN VIERAILIJAT 12.01.2010
Oulun Vapaaseurakunta 125 vuotta – edelleen elinvoimainen 10.05.2009
”Ehjään elämään” – Ari Männistön kokoussarja Oulun Vapaaseurakunnassa 13.04.2009
Tulevat tapahtumat 2009!! 01.02.2009
EHJÄÄN ELÄMÄÄN - pastori Ari Männistö Turusta 31.12.2008
Varkki-illat syksyllä 14.10.2008
LÄHETYSPYHÄN VIERAANA JUUSO KOPONEN 28.09.2008
Revoluzone lähetystapahtuma 26.-28.9. 30.08.2008
Toimintaa seurakunnassa 30.08.2008
Seurakuntapäivä 7.9.2008 26.08.2008
TOTUUS08 18.05.2008
Tiimi Arkenin raamattukoulusta "Jeesus Parantaa ja Eheyttää" matkustavat Suomessa kesäkuun alussa 04.05.2008
Israel-viikonloppu 5-6.4 2008 28.02.2008
Juhlavuosikutsu 21.02.2008
Vuosikokouskutsu (jäsenille) 21.02.2008
Ilon Säteiden kevään harjoitus ja esiintymisaikataulu 15.01.2008
Näyn päivä 13.01.2008
Parantumispäivät 25. - 26.1.2008 25.12.2007
24/7 Rukoushuone avoinna 14.10.2007
E4 toiminnan kuulumisia 14.10.2007
PIENRYHMÄTOIMINTAA SEURAKUNNASSAMME 09.09.2007
Ilon Säteet ja Quarkit aloittavat toimintansa! 30.08.2007
Seurakunnassamme aloittaa uusi työntekijä! 30.08.2007
MATKA MONGOLIAAN 30.07.2007
TOTUUS 07 -TAPAHTUMA 27.07.2007
Kesäjuhlat Kuopiossa 10.07.2007
Ennätysvilkas pyhäkoulukevät! 03.06.2007
Tule mukaan tekniikka -tiimiin! 28.01.2007
VIITENUMEROT MUUTTUVAT VUODEN 2007 ALUSSA 15.12.2006
Seurakuntaviesti vain nettiversiona? 26.02.2006
Oulun Vapaaseurakunnan sähköpostilista 06.09.2005